Salon Kaukolämmön toimitusjohtaja vaihtuu
Mediatiedote 5.12.2024
Salon Kaukolämmön uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin keskiviikkona 4. joulukuuta yhtiön liiketoimintajohtaja Janne Arko.
Salon Kaukolämmön toimitusjohtajana keväästä 2021 toiminut Petri Onikki on päättänyt luopua tehtävästään Salon Kaukolämmön johdossa ja keskittyä jatkossa Lounavoima Oy:n johtamiseen.
Salon Kaukolämmön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Janne Arko, joka on työskennellyt Salon Kaukolämmössä vuodesta 2022 alkaen; viimeisimpänä liiketoimintajohtajana.
Päätös toimitusjohtajan vaihdoksesta tehtiin Salon Kaukolämmön hallituksessa keskiviikkona 4.12.2024. Muutos astuu voimaan heti.
Salon Kaukolämmön hallituksen puheenjohtaja Matti Varajärvi on tyytyväinen, että toimitusjohtajaksi saatiin osaava ja kokenut kaukolämpöalan ammattilainen.
– Janne Arko on toiminut yhtiön palveluksessa eri tehtävissä noin kolme vuotta ja tuntee yhtiön toiminnat hyvin. Yhtiö on kehittynyt viime vuosina nopeasti, ja Jannen yli 20 vuoden kokemus kaukolämpöalasta antaa hyvän pohjan jatkaa kehitystyötä Salon Kaukolämmössä, kertoo Varajärvi.
Kahden yhtiön toimitusjohtajana työskennellyt Onikki on iloinen saadessaan tehdä tilaa pitkään alalla työskennelleelle.
– Kahden yhtiön toimitusjohtajana työskentely on ollut antoisaa aikaa, mutta tällainen tilanne ei yleensä ole pitkäaikainen ratkaisu. Nyt oli oikea hetki siirtää vastuu seuraajalle ja keskittyä Lounavoiman johtamiseen, Onikki toteaa.
Salon Kaukolämmön ja Lounavoiman tiivis yhteistyö jatkuu muuttumattomana. Lounavoima tuottaa edelleen lähes 90 prosenttia Salon Kaukolämmön energiasta, ja kumppanuus säilyy tiiviinä tulevaisuudessa
Lisätietoja:
Matti Varajärvi, hallituksen puheenjohtaja, Salon Kaukolämpö Oy, p. 040 632 5040 tai matti.varajarvi@gmail.com