Lounavoiman syvälämpökaivo kahden kilometrin syvyydessä
Mediatiedote 2.10.2023
Syvälämpövaraston rakentaminen etenee hyvin Salon Korvenmäessä. Keväällä aloitetun toisen syvälämpökaivon poraus on nyt valmis ja se yltää tavoitesyvyyteen kahteen kilometriin. Ensimmäiset varastokaivot on tarkoitus saada tuotantokäyttöön tulevan talven aikana.
Lounavoiman ekovoimalaitoksen yhteyteen rakennettavan syvälämpövaraston toisen kaivon poraus on kesän ja syksyn aikana sujunut hyvin ja syyskuun viimeisellä viikolla on päästy tavoitteeseen. Nyt valmistunut syvälämpökaivo on syvyydeltään 2008 metriä. Porausta tekevä QHeat on keväällä tuonut työmaalle uuden poravaunun, jonka tavoitteena on ollut mahdollistaa poraaminen entistä syvemmälle ja kustannustehokkaasti. Toisen kaivon poraamisen valmistuttua aloitetaan välittömästi kolmannen kaivon poraamista.
– Poraamisen kehittäminen on ollut hankkeen tärkein asia QHeatille ja sitä varten on kehitetty kotimaisin voimin uusi porauskalusto, jonka avulla keskisyvien lämpökaivojen poraamisesta saadaan kustannustehokasta, kertoo QHeatin toimitusjohtaja Erika Salmenvaara.
Ensimmäisen syvälämpökaivon syvyydeksi jäi 1600 metriä. Kaivo on ollut testikäytössä reilun vuoden, minkä aikana on testattu kaivon vesikiertoa sekä lämmön varastoitumista maaperään. Tänä kesänä on rakennettu laitoksen alueella syvälämpövarastoa varten pumppurakennus sekä muuta tarvittavaa tekniikkaa. Syksyn aikana asennetaan lämpöpumppuja. Tuotantokäyttöön syvälämpövarasto on tarkoitus saada talvella.
Jos kolmesta ensimmäisestä kaivosta saadut kokemukset ovat hyviä, tavoitellaan yhteensä kuuden syvälämpökaivon varastoa. Kuuden kaivon lämpövarasto tuottaisi lämpöä jopa yli 10 GWh vuodessa, mikä vastaa 400–500 omakotitalon vuotuista lämmöntarvetta.
– Lämpövarasto vähentää Salon kaukolämmöntuotannon päästöjä, parantaa kaukolämmön tuotannon rakennetta ja ekovoimalaitoksen kaukolämmön tuotannon hyötysuhdetta, kun kesäaikana syntyvä ylimääräinen lämpö varastoidaan ja käytetään talvella, kun lämmöntarve on suurimmillaan, Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikki kertoo hankkeen hyödyistä.
Investointipäätös syvälämpövaraston ensimmäisestä vaiheesta tehtiin alkusyksyllä 2020 ja toisesta vaiheesta alkuvuonna 2023. Hanke on Lounavoimalle ja sen omistajille iso uuden teknologian kehityshanke, jonka tavoitteena on lisätä hukka- ja geolämmön hyödyntämistä Salossa. Hankkeen päärahoittaja on Salon Kaukolämpö, joka myös saa omaan toimintaansa merkittävän lisän ympäristöystävällistä energiaa. Hankkeen liikkeelle sysäävänä voimana on ollut Työ- ja elinkeinoministeriön investoinnille myöntämä merkittävä energiatuki.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Petri Onikki, p. 050 530 0404 tai petri.onikki@lounavoima.fi